selkärankani rapina. istun toimistotuolilla. tuoli huojuu. hengitän loisteputkien valoa janoissani.
en enää tiedä mihin kivet piilotin,
painoin väkisin mättääseen, se sylki, litisi
tulvahdin, ja mutaan upotin. varoin tekemästä kovin suurta vahinkoa, mutta
sormiini, rystysiini, kämmenteni lämpöön painui kylmänkostea maa, surumulta.
peittelemätön, ulos vedettävä, totuudenmukainen.
märät kädet pyyhin housuihini. nousin, oikaisin selkäni, kai käännyin pois
pimiömusiikkia
maanantai 17. syyskuuta 2018
maanantai 10. syyskuuta 2018
kahdeksan
suru ui minussa ikuista solmuaan
kiertäen, laulaen hiljaa
sumussa ui. veden piirto
sameaa, sakeaa. valo kaukana pohjalla, silmukan takana
8
ruumiini lahoaa, mutta niin kuolen minäkin
metsään, hetki hetkeltä. olen ruumis tummassa pussissa, valon sulkemassa hangessa.
lumi on tummaa, oksat ylläni painavat.
lämpö minusta katoaa, muuttuu valoksi, suru höyrynä nousee ilmaan ja häviää.
sulkeutuvan ihon pinnassa, rajalla, pakkaseen sirpaloituessa
olen vapaa
suru ui minussa ikuista solmuaan
kiertäen, laulaen hiljaa
sumussa ui. veden piirto
sameaa, sakeaa. valo kaukana pohjalla, silmukan takana
8
ruumiini lahoaa, mutta niin kuolen minäkin
metsään, hetki hetkeltä. olen ruumis tummassa pussissa, valon sulkemassa hangessa.
lumi on tummaa, oksat ylläni painavat.
lämpö minusta katoaa, muuttuu valoksi, suru höyrynä nousee ilmaan ja häviää.
sulkeutuvan ihon pinnassa, rajalla, pakkaseen sirpaloituessa
olen vapaa
sunnuntai 1. heinäkuuta 2018
Pohjalietteen vihreiden rihmastojen
sitkeät kiehkurat kietoutuvat ranteideni ympärille, vesi on painona sileänkoveran vatsani päällä ja tunnen rankaani ulottuvan kostean maapohjan
veden liike liikuttaa hiuksiani, ne ovat painottomina valoisat ja pehmeydessään keveät
niin kuin valoton kesäyö
unisilla huulillani huolta, varmuutta, virallistunutta tietoa: kulta on painavaa, ruoste kelluu
sitkeät kiehkurat kietoutuvat ranteideni ympärille, vesi on painona sileänkoveran vatsani päällä ja tunnen rankaani ulottuvan kostean maapohjan
veden liike liikuttaa hiuksiani, ne ovat painottomina valoisat ja pehmeydessään keveät
niin kuin valoton kesäyö
unisilla huulillani huolta, varmuutta, virallistunutta tietoa: kulta on painavaa, ruoste kelluu
huoneen tummanpunaisina hohkaavat seinät
sykkivät yhä lähempänä
ujutan ohuen neulan
kohdunsuun läpi
sinä olet meidän
olet meidän
itke, ailahtele kuun kierron mukaan, karju eläimellisesti synnytysvuoteella
linja-autossa istu polvet tiukasti yhdessä
hiljaa
katso maahan kun vastaantuleva ukko tuijottaa
ja kun autoista huudellaan
kuusien ja neulasten alla, mättäässä kiinni
hengitän maata, sykin tahdissa, valun pihkaa
keskiviikko 27. syyskuuta 2017
Astun ulos, ja tuntuu kuinka joka askeleella
Sirpaleiseksi oven käytyä räksähtänyt kehoni ratisee.
Muutuin lasiksi
Näit lävitseni
Katuvalot kimaltavat sirpaleiden liitoksissa
jätän katuun heijastuksia nimeämättömiä
ne katoavat
kun lamput sammuvat
Tuuli kaataa minut maahan
ja sulan osaksi kadunvierttä virtaavaa sadevesijuoksua
Sirpaleiseksi oven käytyä räksähtänyt kehoni ratisee.
Muutuin lasiksi
Näit lävitseni
Katuvalot kimaltavat sirpaleiden liitoksissa
jätän katuun heijastuksia nimeämättömiä
ne katoavat
kun lamput sammuvat
Tuuli kaataa minut maahan
ja sulan osaksi kadunvierttä virtaavaa sadevesijuoksua
tiistai 5. syyskuuta 2017
Maa on pyyhitty hienojakoisilla, raskailla kiteillä.
Astun ulos,laahaan maassa. Sääriluuni ovat poikki.
Kadun toisella puolella on tuoli, olkipunosta. Tuolilla istuu lapsi, pää pakotettuna takakenoon, kurkussa metalliputki.
Olkipunos on kevyttä. Tuolin jalat nitisevät vasten maata, kun hengitän. Metalliputki tekee lapsesta kaksinkertaisesti raskaamman.
Kotona minun on laskettava kaikki kolikkoni. Kaadan ne lattialle suuresta pussista. Ääni on kivilattiaa vasten epämiellyttävä. 95 senttiä.
Ravistelen kolikot metalliputkeen. Ne hulahtavat hänen ruuminsa läpi, ropisevat maahan. Betonisten rakennusten välistä aurinko halkaisee aamusumun. Raavin valonsäteitä.
sunnuntai 3. syyskuuta 2017
death is a drummer
Tallon käpyjä, rutisevia palasia kenkäni pohjan alla. Kasvosi ovat multaan painettuina. Vaatteesi höyryävät, maa on kostea allasi.
Kenkieni kärjet osoittavat kohti röyhkeinä ja ylpeinä seisovia mäntyjä. Minä jätän sinut taakseni.
Todellisuudessa on sokeita sävyjä. Roskainen tuuli, kasvojeni halkeilleet saumat,
taakseni jääneet
revityt kappaleet
kolarin runnomat.
Kenkieni kärjet osoittavat kohti röyhkeinä ja ylpeinä seisovia mäntyjä. Minä jätän sinut taakseni.
Todellisuudessa on sokeita sävyjä. Roskainen tuuli, kasvojeni halkeilleet saumat,
taakseni jääneet
revityt kappaleet
kolarin runnomat.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)